tiistai 25. maaliskuuta 2014

Kangaskassi


Kevään tullessa ompeluinto nousee neulomisen ja virkkaamisen ohi - taitaa olla joka keväinen buumi täällä suunnalla. Ompelukone onkin majaillut keittiön pöydällä jo muutaman viikon ja yhtä sun toista on tullut tässä ommeltua. Eilen illalla päätin ommella pienen kangaskassin jota voisi kantaa laukussa mukana pieniä ostoksia varten. Toissa syksynä ompelin ison kankaisen kauppakassin, joka onkin ollut ahkerasti käytössä. 


Kassi on ihan perus kangaskassi - ilman vuorta, lyhyillä hihnoilla, ei taskuja tai muutakaan 'ylimääräistä'. Halusin ihan vain perus kassin jota kehtaa kannella mukana tarvittaessa. Kangas on Ikean tummansinistä Stockholm kangasta, jota ostin kerran Ikean löytönurkasta ison palan muutamalla eurolla. Kassi on kooltaan noin 40cm x 35cm. Toinen samanlainen kassi on kohta valmis, taisin vähän innostua ;)

//Noora

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti