keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Pöllöheijastin


Tarvikkeet:
Huopaa
Heijastinkangasta
Pumpulia
Neula ja lankaa

Leikkaa huovasta kaksi samankokoista pöllön kuvaa (voit myös valita jonkun muun kuvion). Leikkaa seuraavaksi heijastinkankaasta vatsa, silmät ja nokka. Ompele heijastinkankaasta leikkaamasi kuviot toiseen huopapalaan. Tämän jälkeen ompele huopapalat kiinni toisiinsa. Täytä pöllö vanulla ennen päättelemistä.

//Noora

maanantai 29. lokakuuta 2012

DIY magneetti

Postiluukusta kolahti eilen kirjekuori jonka sisältä löytyi mainosmagneetti. Magneetti oli jo päätymässä roskikseen kun mieleeni tuli idea tuunata siitä mieleinen. Päädyin helppoon ratkaisuun - teippailuun. 


Tuunattu magneetti

Tarvikkeet:
- Magneetti jossa on tasainen pinta
- Sakset
- Washiteippiä

Asettele valitsemasi teippi magneetin päälle (koska kyseisessä magneetissa oli värikäs teksti, joka olisi näkynyt pilkullisen teipin alta, laitoin alle mustaa teippiä). Leikkaa saksilla ylimääräiset reunat pois. Ja magneetti on valmis!

Helppoa, eikö? Mietin jo että pitäisikö tuunata muitakin jääkaappimagneetteja...

//Noora
 

perjantai 26. lokakuuta 2012

Tilaus

H&M:n tilaus saapui viime viikolla. Olen pyöritellyt vaatteita edestakaisin - pidänkö vai lähetänkö takaisin? Nämä nyt jäivät vaatekaappiini. Neulemekko lähti vielä palautukseen, toivottavasti varastosta löytyy pienempää kokoa.

Musta neuletakki on huippu pehmoinen (40% puuvillaa, 28% viskoosia, 27% polyamidia ja 5% angoraa). Aikamoinen yhdistelmä eri materiaaleja, mutta hyvältä tuntui päällä. Mintun vihreä raitapaita on myös todella mukava ja rento päällä. Vaatekaappiin päätyi myös yksi valkoinen perus t-paita, niitä kun ei koskaan ole liikaa.

Mintun vihreä pitsihihainen pusero taas jäi tulematta, kun tuote oli loppuunmyyty - harmi, sitä odotin kaikista eniten. Eikä kyseistä paitaa ole tullut kaupoissa vastaan ainakaan toistaiseksi.

//Noora

torstai 25. lokakuuta 2012

Puikoilla

Puikoilta löytyy tällä hetkellä siskonpojalleni valmistuvat villasukat. Villasukat valmistuvat tällä kertaa itselleni uudella tekniikalla. 


Viime viikolla lupasin esitellä muutamia kirjoja joita olen viime aikoina ostanut - tässä nyt olisi yksi niistä : Varpaista varteen - neulo 2 sukkaa kerralla, Melissa Morgan-Oakes. Villasukat tehdään siis pyöröpuikoilla neuloen, kaksi yhdellä kertaa. Aloitin nyt neulomalla mallisukat, mutta jospa näistä tulisi oikean kokoiset niin teen sitten vielä parit näille samoista väreistä (mallisukat neuvottiin neulomaane eri värisillä langoilla ohjeen selkeyttämiseksi). Olen päässyt vasta alkuun, mutta toistaiseksi vaikuttaa hyvältä. Ohjetta on helppo seurata ja kerrankin sukat näyttävät juuri samanlaisilta.


Jos kaipaa jotain uutta tekniikkaa, kannattaa käydä vaikka kirjastosta lainaamassa kirja ja kokeilla tätä - ihan hyvä idea mielestäni.  Kirjassa on muistaakseni 16 erilaista ohjetta.  Voin kertoa lisää kunhan saan ensimmäiset sukat valmiiksi :)

Oletteko te kokeilleet tätä tekniikkaa?

//Noora

lauantai 20. lokakuuta 2012

Virkatut lapaset

Vihdoinkin sain aikoja sitten aloitetut virkatut lapaset valmiiksi. Johan niissä kestikin, alkuinnon jälkeen jäivät lapaset kaapin perukoille. Eilen kuitenkin kaivoin ne taas esiin ja päätin tehdä ne loppuun. Lapasten virkkaaminen oli mukavaa puuhaa, jälkikin on mielestäni kauniimpi kuin neulotuissa peruslapasissa. Tarpeeksi yksinkertaista puuhaa, että pystyi samalla televisiota tuijottamaan ;)


Malli: Novitan nettisivuilta - naisten koko, 5 puikoilla
Lanka: Isoveli
Napit: Fizzy Moon - koristenapit

//Noora

torstai 18. lokakuuta 2012

Vinkki

Ajattelin tulla vinkkaaman teille yhdestä nettisivustosta jonka viikonloppuna löysin käsityöideoita netistä etsiessäni. Craftgawker - sivustolla pääset ilmaiseksi selailemaan erilaisia ideoita eri aihepiireistä - kun löydät jonkun itseä kiinnostavan jutun, ohjautuu se sitten alkuperäiselle sivustolle. Sivustolta voi valita erilaisia suodattimia jonka mukaan löytää juuri sopivat ohjeet itselle. Pääasiassa kaikissa ideoissa on kuitenkin juttuna se että tehdään itse.

Ideoita löytyy jos jonkinlaista esim.. 
käsitöihin liittyen 
(neuleita, koruja, paperiaskartelua, kynttilöiden tekoa...)
kauneuden hoitoon 
(hiusten laitto, kotitekoisten saippuoiden ja kuorintavuoteiden ym. teko)
DIY-ideoita


Kannattaa käydä ehdottomasti kurkkaamassa sivustoa, jos kaipaa ideoita esim. joululahjojen tekoon. Ja muutenkin sivulta löytyy paljon inspiroivia kuvia ja ohjeita.

//Noora

tiistai 16. lokakuuta 2012

Syksyn värit

 
Sunnuntaina ainakin Etelä-Suomessa saatiin nauttia ihanasta auringon paisteesta. Olimmekin koko poppoo ulkoilemassa ja nauttimassa ihanasta syys säästä. Rakastan syksyä - pimenevät illat, sateen ropina, kellastuvat lehdet tuovat hyvän mielen (etenkin jos saa istua sohvan nurkassa vilttiin kääriytyneenä ja katsella sitä sadetta ikkunan takaa). Syysauringossa taas on ihana ulkoilla, mieli lepää ja raikas ulkoilma tekee olon virkeäksi. 


Kuvat ovat lenkkimaisemistani Puotilan rannasta :)

//Noora

maanantai 15. lokakuuta 2012

Flights

Iiks, sain varattua Hulluilta päiviltä itselleni lennot näihin maisemiin!

(Kaikki kuvat lainattu We Heart it)

Shanghai siis odottaa minua joulukuussa! Miten ikinä maltan odottaa sinne asti, kuinka huippua!

//Noora

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Roikkuvat helmikorvakorut

 Tein viikonlopun aikana helmistä roikkuvat korvakorut, ohje löytyi Suomalaisesta kirjakaupasta ostamastani kirjasta. Muutama muukin käsitöihin liittyvä kirja on tullut ostettua viime aikoina ideoiden toiveessa, voisin niitä esitellä joku päivä ensi viikolla.


Näistä tuli todella mieluisat ja varmasti pääsevät käyttöön.

Malli: Kirjasta Innostu korutöistä - Mary Helt
Helmet: korulajitelmasta, 4mm ja 5mm helmiä
Korupiikit ja korvakorun osat: Sinellistä ostettuja

//Noora

Mini


Hyvää syntymäpäivää Mini, kunnioitettava 1-vuosi tulee täyteen tänään! Tänään saat nauttia herkkuruoasta, pitkistä kävelyistä, leikkimisestä, herkuttelusta ja nukkumisesta - kaikesta mistä eniten pidät

//Noora

lauantai 13. lokakuuta 2012

Neulepanta vol.2


Tässä nyt vihdoin toinen neulepanta, joka on aloitettu jo aikoja sitten. Jossain vaiheessa jouduin purkamaan puolesta välistä alkuun kun pannasta tulikin liian leveä, aavistuksen se kyllä vieläkin tuntuu leveältä. Lankavalinta ei myöskään ollut paras mahdollinen, paksusta langasta tuli mukavan muhkea panta, tämä taas on aika ohut. Muuten ihan kiva mielestäni, helmineule tuo kivan pinnan pantaan. Pitää varmaan vielä yksi panta neuloa, jotta tulisi täydellinen :) Harmaa sitä jo on mutta värin puolesta ei mielestäni käy kaikkeen..

Malli: omasta päästä
Lanka: ? mahdollisesti Isoveli

//Noora

perjantai 12. lokakuuta 2012

Tukholman ostokset

Mitään erityistä en lähtenyt etsimään Tukholmasta - jotain pientä kuitenkin tarttui mukaan, yllätys yllätys ;)


 Rusettikauluksinen pusero olikin ollut jo mielessä pidemmän aikaa nyt sattui löytymään juuri se oikea.


Objectin toppi tarttui mukaan kun oli jo matkalla kassalle rusettipuseron kanssa. Ale-rekistä pilkisti kivan näköinen kangas ja pakko oli vielä kurkata. Koko on liian suuri, mutta kokeilematta päätin topin ottaa kuitenkin mukaan. Hyvä niin, sillä tässä topissa ei lainkaan haittaa pieni väljyys. Juuri passeli toppi esimerkiksi jakun alle - siisti, mutta kuitenkin yksinkertainen.

Vilan rusettikauluksinen pusero - n.30€
Objectin toppi - alennuksessa 15€

Ps. Taustalta voi bongata meidän uudet Vallilan Mandariini verhot, niin ihanat, niin ihanat! 

//Noora

torstai 11. lokakuuta 2012

Tilaus


Tuli vahingossa tehtyä pieni tilaus H&M:ltä - petolliset sähköpostit kun ilmoittavast aleista! Saa nähdä mitä jää vaatekaappiin asti, tilailin vähän kaikenlaista kokeiltavaksi..

Kuvien perusteella tuo neulemekko ja mintun vihreä pitsihihainen pusero vaikuttavat parhailta, mutta saa nähdä. Usein vaatteiden todellisuus ei vastaa kuvia ja joutuu palauttamaan suurimman osan vaatteista. Tykkään kuitenkin kokeilla vaatteita mieluummin kotona kuin kaupassa, saa rauhassa kokeilla eri yhdistelmiä..

Toivottavasti tilaus tulee pian perille!

//Noora

tiistai 9. lokakuuta 2012

Stockholm


Kävelyä Vanhassa kaupungissa, ihana aurinkoinen syyssää, hyvää ruokaa ja juomaa, kaupoissa kiertelyä ja maailman paras seura - viikonloppu Tukholmassa, risteilyn merkeissä.

ps. Jotain tuli ostettuakin. Niistä lisää kunhan valo riittää kuvaamiseen - luultavasti torstaina siis  kun vietän vapaapäivää. 

//Noora

perjantai 5. lokakuuta 2012

Omenapiirakka

Leivoin omenapiirakan tällä viikolla työkaveriltani saamista omenoista. Olen aiemminkin tehnyt samalla ohjeella, mutta tällä kertaa tuli erityisen hyvää joten ajattelin jakaa ohjeen teidänkin kanssa. Alkuperäinen ohje löytyy Hellapoliisin sivuilta. Tämä on puolitettu ohje, josta tulee sopiva määrä taikinaa tavalliseen pyöreään piirakkavuokaan. Tupla-annoksesta pitäisi riittää pellilliseen.

Ohje:

2 munaa
1,5 dl sokeria
Reilu 2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
50g voita/margariinia sulatettuna
Omenoita viipaleina
Sokeria
Kanelia

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne sokeri-munavaahdon sekaan. Lisää maito ja voi. Kaada taikina voideltuun vuokaan. Laita taikinan päälle omenaviipaleita oman maun mukaan. Ripottele lopuksi sokeria ja kanelia päälle. 

Paista uunissa 225C asteessa uunin keskitasolla n. 15min.


Nauti vaniljakastikkeen tai -jäätelön kera hyvässä seurassa :)

//Noora

torstai 4. lokakuuta 2012

Puikoilla


Aloitin tekemään toista neulepantaa, tällä kertaa helmineuleena ja hieman leveämpänä kuin edellistä. Katsotaan minkälainen tulee. Musta ainakin värinä on luultavasti käytännöllisin, sopii minkä kanssa vain. Mitäs teillä on tällä hetkellä työn alla?

//Noora

maanantai 1. lokakuuta 2012

Tuholainen

Mitä käy kun unohtaa lankakorin sohvan reunalle illalla, kun taloudesta löytyy muutamaa viikkoa vaille 1-vuotias koiranpentu? Tämä näkymä oli edessä kun V tuli päivällä kotiin...

Bongaatko syyllisen kuvasta?

...ja tältä näyttää tällä hetkellä. Näinköhän vielä löydän keskeneräisen lapaseni tuolta lankakerän keskeltä?

//Noora